torstai 27. maaliskuuta 2014

P*skarteluhaaste #226 Bingo

Pitkästä aikaa askarteluiden parisssa! Taitaa olla kulunut lähemmäs puolen vuoden tauko edellisestä kortistani. Kaikki tarvikkeenikin oli niin hukassa etten enää muistanut missä säilytin mitäkin. Arki pitää niin kiireisenä ettei askartelulle tunnu löytyvän enää aikaa. Nyt taas uudella innostuksella mukaan P*skiksen haasteeseen. :) 

Eli aiheena oli bingo josta valitsin rivin: niitti, raitaa ja ruskea




lauantai 26. lokakuuta 2013

Vauvakortti

Korttisirkus haastaa blogissa aiheena vauvakortit. Vauvakortteja tuli tehtyä useampikin varastoon mutta mukaan haasteeseen lähden tällä rataskortilla josta kerkesin ottaa kuvan juuri ennenkuin 1.v tyttäreni söi kortin. Eli ei aivan päässyt maailmalle tämä mutta onneksi saan tämän laitettua haasteeseen niin ei tullut aivan turhaan tehtyä :D



sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Nallekortti

Pitkästä aikaa taas haasteen pariin. Korttisirkuksen haasteessa # 7 aiheena ELÄIN. Tähän mukaan nallekortilla.


keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pitkästä aikaa korttien parissa

Kesä mennyt niin nopeasti ettei ole paljon korttiaskarteluille ollut aikaa. Nyt tähän haasteeseen päätin osallistua vaikka tiukille näytti menevän tämäkin. :) 

Eli tein tämän It's all about the Vintage and Beauty blogin # 50 - haasteeseen jonka aiheena on Kesän kukkasia:  


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Hääkortti

Vielä viimeisillä tunneilla mukaan It's all about the Vintage and Beauty blogin haasteeseen #47 jonka aiheena mustavalkoinen.



Hääpari on leikattu Cameolla, samoin "pitsinen kakkupaperi" (jossa tosin säätöjen kanssa ongelmia ja oli melkoista haastetta leikata noin ohutta paperia noin pienellä kuviolla mutta lopputulos menettelee.) 

Tuon kulma-leimasimen voitin Paperilohikäärmeen puolivuotis syntymäpäivähaasteesta jossa lahjakassini valittiin kolmen parhaimman työn joukkoon! Se oli aika huikea saavutus jo itsessään eli kiitoksia vain raadille siitä! Eli leimasin on Pretty Poppies setistä ja tuohon rakastuin heti!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Lahjakassi

Paperilohikäärmeen puolivuotissynttärihaaste: 

Haasteen aiheena oli bingo-ruudukko josta minun rivini oli: Itsetehtykoriste, vapaa (kierrätys), sabluuna. Tästä on kyllä lähes kaikkea muutakin tuosta ruudukosta..

Eli osallistun lahjakassilla tähän haasteeseen. 


Törmäsin ensimmäistä kertaa sanaan Steampunk ja pakkohan tuo oli googlettaa. Äkkiseltään en löytänyt muuta kuin kuvia valmiista töistä ja youtube videoita. Täysin en ymmärtänyt mitä tuo tarkoittaa mutta vaikutteita yritin ottaa sieltä myös tähän kassiin. 

Koristeet on kaikki itsetehtyjä kierrätysmateriaaleista. Itseasiassa koko kassi on kierrätyspaperista jota mieheni töistä pelastaa ennenkuin menee paperinkeräykseen. 

Kukat stanssattu Sizzixin Tim Holtz stanssilla päivän lehdestä jota en muutenkaan olisi kerennyt lukea. Kukkien keskukset ovat pahvista, leimasinmusteella värjätty ja glossylla päällystetty. 


Kassin "soljet jolla kantokahvat ovat kiinni ovat tölkin klipsuja jotka maalasin matta mustalla spayllä ja kynnellä raaputin kuluneen näköiseksi. 

Tyllit ovat joskus säästämistäni riisipusseista eli vanhoja hääkoristeita nekin..  

Keskellä Cameolla leikattu kehys (muropaketista) jonka värjäsin mustaksi. Kimalteet tehty Diamond Stickles -hileellä.


Perhossabluunana (kassin sivut + muutama keskellä) on käytetty reunatarraa. 


Itse kassin kokosin kuumaliimalla.